Moikka!
Tänään ajattelin kirjoittaa Kyushuun saarella tapahtuneesta maanjäristyksestä, sillä olemme käsitelleet sitä rakennustekniikan luennoilla ja olen myös ottanut paljon selvää maanjäristyksistä yleensäkin täällä. Maanjäristykset ja muut luonnonkatastrofit ovat Japanissa osa jokapäiväistä elämää, johon täytyy varautua ja jonka sattuessa pitää osata toimia. Myös meille opetettiin yliopiston orientaatiossa, mitä maanjäristyksen sattuessa pitää tehdä.
Ensinnäkin kaikille sukulaisille ja ystäville tiedoksi, että Kobe ei ole kamalan lähellä Kyushuun saarta ja en ainakaan itse tuntenut maanjäristystä ollenkaan. Toisaalta suurimman järistyksen sattuessa olin jo nukkumassa, ja joidenkin lähteiden mukaan maanjäristys tuntui jopa Tokyossa asti. Tätä on kuitenkin vähän vaikea uskoa, vaikka suuresta järistyksestä onkin kyse.
Tästä kuvasta (kuva
täältä) näkyy, missä maanjäristys tapahtui ja oma sijaintini. Se tuntui voimakkaasti koko Kyushuun saarella ja järistyskeskus oli hyvin lähellä Kumamoton kaupungia. Ensimmäinen suuri maanjäristys iski torstaina 14.4 klo 21:26 ja ihmiset luulivat tämän olevan "pääjäristys", jota edeltää ja seuraa pienempiä järistyksiä. Jo torstain järistys aiheutti valtavat tuhot Kyushuussa, mutta myöhemmin selvisi, että tämä olikin vasta pääjäristystä edeltävä maanjäristys. Pääjäristys tapahtui lauantaina 16.4 klo 1:25.
Japanissa maanjäristystä mitataan harvemmin magnitudiasteikolla,
sillä magnitudi kertoo ainoastaan, millaisen energiamäärän järistys
vapauttaa. Se ei siis ota huomioon episentrumin syvyyttä, joka vaikuttaa
oleellisesti siihen, millaisena järistys koetaan maankamaralla.
Japanilaisille tämä taas on luonnollisesti se tekijä, jota he mittaavat
maanjäristyksen sattuessa. Siksi Japanissa on yleisimmin käytössä toinen
järistysasteikko, nimeltä shindo (震度) joka tarkoittaa suoraan
suomennettuna "järistyksen astetta". Tämä siis mittaa sitä, kuinka
paljon järinä tuntuu maanpinnalla (eli mikä on maan liike), eikä
järistyksestä vapautuvaa energiamäärää. Näistä kahdesta kuvasta selviää
shindomäärä molemmissa järistyksistä. Magnitudimäärä ensimmäisessä
järistyksessä oli 6.2 ja pääjäristyksessä 7.0.
Shindoasteikko
on 0-7, jossa 7 on suurin järistysmäärä. Ensimmäinen mitattu 7 asteen
järistys oli Koben maanjäristys vuonna 1995. Kumamoton järistyksessä
episentrumi oli hyvin lähellä maanpintaa, jonka takia shindoasteikko
nousi maksimiin, eli 7. Tämän takia järistys aiheutti suurta tuhoa
Kyushuussa, jossa taloja tuhoutui, Kumamoton linna vaurioitui, tuhannet
ovat kodittomina ja sen lisäksi järistyksen jälkeiset rankkasateet ovat
aiheuttaneet pahoja maanvyöryjä.
Japanissa maanjäristyksten lisäksi suurien vuoristojen takia maanvyöryt ovat yksi tuhoisimmista luonnonkatastrofeista. Tämän lisäksi kesäiset taifuunit, tulivuorenpurkaukset ja maanjäristyksestä aiheutuneet tsunamit ovat normaaleja Japanissa. Näiltä ei täällä pysty mitenkään suojautumaan, mutta tietysti aiheutuvat tuhot yritetään minimoida.
Meille opastettiin orientaatiossa, että vettä ja ruokaa pitäisi olla kaapissa säilössä kolmeksi päiväksi, sillä yleensä vesi- ja ruoka-avun saapuminen kestää kolme päivää (esimerkiksi edellisessä Koben järistyksessä oli käynyt näin). Kun opettajat sanoivat tämän vakavalla naamalla orientaatiossa, tuli ensimmäien kerran sellainen vähän epäuskoinen olo siitä, että Japanissa näitä asioita pitää oikeasti ajatella. Maanjäristysten jälkeen kaaos on kuulemma aina aivan hirveä, puhelinlinjat ovat tukossa, kun kaikki yrittävät soittaa läheisilleen, junat ja muut kulkuneuvot ovat tukossa, kun ihmiset yrittävät päästä koteihinsa, ihmiset ryntäävät kauppoihin ostamaan mitä ikinäkään ehtivät. Tämän lisäksi, minulle tuli aivan yllätyksenä, että jälkijäristykset voivat kestää viikkoja ja nytkin Kumamotossa on edelleen 4 shindon järistyksiä joka päivä tai useasti päivässä (joka on selkeästi tuntuva maanjäristys). Voin vain kuvitella, kuinka tämä lisää pelkoa ja ahdistusta entisestään.
Meille neuvottiin maanjäristyksen aikana suojautumaan esimerkiksi pöydän alle, jottei tippuvat/kaatuvat tavarat aiheuta vahinkoa ja jos mahdollista, ovi pitäisi avata ulospääsyn varmistamiseksi. Järistyksen jälkeen on viisainta poistua ulos ja etsiä mahdollisimman aukea alue mahdollisten sortuvien rakennusten takia. Jos rakennus kärsii niin, että asuminen siellä ei ole mahdollista tai järkevää, pitää suunnata läheiseen kouluun, sillä koulut toimivat pelastuskeskuksina, joihin lähetetään ruoka- ja vesiapua.
Kuultuani kaiken tämän informaation aivan vasta, tuntui ensin jotenkin täysin epäuskoiselta lukea Kumamoton maanjäristyksestä uutisista ja tajuta, kuinka iso katastrofi tapahtui jossain verrattain lähellä. Nyt monissa paikoissa on rahankeräystä Kumamoton kaupungille, jotta he saavat korjattua vahingot mahdollisimman nopeasti ja tuntuu, että olemme käsitelleet tätä jollain tavalla jokaisella rakennustekniikan luennolla. Pakko myöntää, että ajatus maanjäristyksistä hirvitti vähän aikaa sen verran, että ne tunkeutuivat uniin melkein joka yö. Mutta tiesin tilanteen tietysti jo tänne tullessa ja täällä ihmiset silti jatkavat jokapäiväistä elämäänsä, huolimatta kaikista noista luonnonkatastrofeista joita he joutuvat kestämään. Ja jos jotain tässä oppii, niin sen, kuinka pieni ja voimaton ihminen on luonnon mahtien edessä.
Omasta asuinpaikastani vielä sen verran, että Kobe ei ole maanjäristysherkkää aluetta, kuten itäinen Japani. En ole vieläkään tuntenut yhtäkään maanjäristystä täällä, vaikka kyllä niitä muutama vuodessa pitäisi silti tapahtua. Rakennus jossa asun, on rakennettu uudestaan vuoden 1995 järistyksen jälkeen ja sen pitäisi olla melko vahvasti maanjäristykseltä suojattu. Tsunamista ei myöskään ole vaaraa, sillä asun melko korkealla vuorella ja vaikka meri näkyykin ikkunastani, ei vesi pääse tänne asti millään (sanottakoon vielä, että asun ylimmässä kerroksessa).
Toivon todella, että ensimmäisen kokemani maanjäristyksen sattuessa en ole yksin ja että ihmiset Kumamotossa saavat apua mahdollisimman nopeasti.
