Joko puhun japania fluentlisti?

Moi!

Tänään ajattelin kirjoittaa vähän japanin kielestä, olenko edistynyt, miltä tuntuu asua vierasta kieltä puhuvassa maassa, millaisia vaikeuksia on ollut ja niin pois päin. Monet ovat kyselleet, että osaanko nyt puhua täydellisesti japania, kun olen asunut täällä viitisen kuukautta. Annan nyt siihen heti vastauksen, mikä on ehdottomasti en. Jos jotain tässä ajassa on oppinut, niin sen, että japani on sellainen kieli joka ei vaan imeydy itsekseen päähän, vaikka täällä asuisikin. Toki siitä on apua ja tietysti olen mennyt täällä eteenpäin ihan hirveästi, ihan eri tavalla kuin mitä olisin Suomessa pystynyt. Kykenen keskustelemaan japaniksi hyvin tietyistä aihepiireistä ja ymmärrän natiivien puhetta normaalilla nopeudella eri kohteliaisuustasoilla (mihin palaan myöhemmin). Kuitenkin välillä on sellaisiakin hetkiä, että kaupan kassa sanoo jotain, mikä menee vaan ihan täysin ohi, ja sitä miettii, että osaanko oikeasti mitään ja onko tämä opiskeleminen ihan turhaa.

(Kuvarekvisiittana toimii tällä kertaa nykyisen ihanan asuntomme kuvat muuttopäivältä!)

Japanin kielessä on se vaikeus, että vain katsomalla ympärilleen ei opi kauheasti, jollei ole hillitöntä kanjiarsenaalia opiskeltuna (ja silloinkin voin vain arvata sanan merkityksen, jollei tiedä sitä etukäteen). Japanilaiset oppivat koulussa n. 2000 kanjia, jotka ovat kaikkein yleisimmät käytössä olevat kanjit. Sen lisäksi niitä on vielä tuhansia ja tuhansia lisää, joita natiivitkaan eivät kuitenkaan tunnista, vaan voivat vain arvata merkityksen ja lukutavan muiden kanjien perusteella, Jatko-opinnoissaan ja työelämässä ilmaantuvia kanjeja tarvitsee tietysti opiskella sitten vielä lisää sanastosta riippuen. Itse osaan tällä hetkellä noin 750 kanjia, joten vaikka suurinpiirtein kaikkein yleisimmät kanjit osaat, jää silti monet kyltit ja tekstit julksissa paikoissa ihan hämärän peittoon. Tullessani Japaniin, osasin noin 400 kanjia, joten kuitenkin melkein kaksinkertainen määrä tällä hetkellä hallussa. :)

Toinen harmaita hiuksia aiheuttanut asia on juuri ne kohteliaisuustasot. Oppikirjasta opii aluksi niin sanotun "normaalin" kohteliaan puhetavan (です ja ます- muodot)  ja sitten aletaan pikkuhiljaa tutustua myös rentoon puhetapaan, jota japanilaiset käyttävät kavereiden ja perheenjäsentensä kanssa ja nuoret yleisesti oman ikäistensä kanssa. Myös keigoa, eli superkohteliasta kieltä aletaan käydä pikkuhiljaa läpi jossain vaiheessa opiskelua.

Japaniin tullessa huomasin heti, että jostain syystä en tajunnut mitä myyjät minulle kaupoissa ja ravintoloissa puhuivat, vaikka kuvittelin osaavani japania jo ihan hyvin siihen mennessä. Tämä johtui kuitenkin juuri siitä, että asiakkaille puhutaan aina kaikkein kohteliaimmalla tasolla (koska Japanissa asiakas on suurinpiirtein rinnastettavissa jumalolentoon), ja en vain ollut oppinut saatikka tottunut kuuntelemaan näitä täysin "normaalista" puheesta poikkeavia fraaseja. Esimerkkeinä tästä vaikka normaali anteeksipyyntö "sumimasen" (すみません) ja mitä kaupan kassat sitten saattavat sanoa sen tilalla on "moushiwakearimasen" tai "moushiwakegozaimasen" (申し訳ありません /  申し訳ございません). Niin ja sitten on vielä "omataseshimashita" (お待たせしました) mikä tarkoittaa "anteeksi, että jouduit odottamaan".

Koulussa uudet japanilaiset kaverit sitten taas puhuvat ihan täysin toisesta laidasta olevaa rentoa kieltä, mikä poikkeaa sekä kohteliaasta että normaalista puhetavasta täysin. Otetaan vaikka samasta anteeksipyynnöstä kaveriversio, mikä on yleensä lyhyesti "gomen" (ごめん). Siihen kun lisätään vielä Kansain- ja Koben alueen omat murteet sekä miesten ja naisten puhetapojen erot niin sopivasti oli alussa jo kaikki sekaisin ja "en osaa mitään"- ajatukset nousivat pintaan kerran jos toisenkin. Vihaan myös tehdä virheitä puhuessani, varsinkin natiivien edessä rupeaa miettimään ja arkailemaan ihan liikaa, ja tämän takia puhuminen tuottaa edelleenkin eniten vaikeuksia kuuntelemiseen, lukemiseen ja kirjoittamiseen verrattuna.

Kuivaushuone, josta löytyy myös vaatekaapit!

Tästä pääsee kuitenkin yli opiskelemalla pidemmälle, jolloin erilaisia fraaseja aletaan kahlata läpi ja kuuntelemalla tarkkaan mitä ihmiset sinulle puhuvat. Kun myyjä on kerran kaupan kassalla kysynyt, että saako hän laittaa vesimelonisi erilliseen muovipussiin tai pyytänyt anteeksi kolme kertaa, kun porkkanapussissa ei ollut hintalappua, seuraavalla kerralla ehkä jo tajuat mikä on homman nimi.

Japani ei siis turhaan ole yksi maailman vaikeimmista kielistä, mutta ei sen oppiminen missään nimessä mahdotonta ole. Olen nyt opiskellut japania suurinpiirtein kaksi ja puoli vuotta, ja ihan hyvin täällä kuitenkin jo pärjään (ainakin suurimman osan ajasta :D). Jos nyt siis verrataan vaikka siihen, että englantia olen opiskellut yhdeksänvuotiaasta asti. Ja oi että sitä onnen ja mielihyvän määrää, kun tajuaa jossain kyltissä kanjin tai sanan jonka oppi viime viikon tunnilla, jonka nyt osaakin lukea, vaikka ennen ei olisi osannut.

Ja kyllä, meillä on japanilainen nappulavessanpytty! :D

Seuraavassa lukukaudessa jatkuvatkin sitten japanin tunnit upper intermediate tasolla, jossa käytetään Minna no nihongo Chukyuu 2- kirjaa ja kanjitunneilla käydään läpi kanjit 1000 asti. Tavoitteenani on suorittaa JLPT, eli maailmanlaajuinen virallinen japanin kielen koe, tasolla N2 seuraavana kesänä Japanissa, mikä on se taso, jota suurin osa Japanin yhtiöistä velvoittaa ulkomaalaisilta työnhakijoilta. Vielä on paljon tekemistä, varsinkin sanastossa, mutta on tässä vielä melkein vuosi aikaakin. :) Tällä hetkellä olen luultavasti N3 tasolla, joten eiköhän tuo N2 sitten jo taitu. Tuntuu usein, että tämä on oikeastaan se ärsyttävä välivaihe, että japanilaisia sarjoja ja kirjoja voi MELKEIN jo katsoa ja lukea ilman apuja, mutta kuitenkin aika paljon jää vielä hämärän peittoon sanaston vajaavaisuuden takia, mikä latistaa kokemusta itsessään ratkaisevasti. Toivon, että tämän puolen vuoden jälkeen voisi jo alkaa opiskella tällä tavalla, minkä huomasin hyväksi tavaksi parantaa myös englannin taitojani lukion jälkeen. Olen vahvasti sitä mieltä, että ikuinen tekstikirjan tuijottaminen ei ole tietyn tason jälkeen enää kamalan tehokas keino lisätä kielitaitoa, ainakaan jos on niinkin kunnianhimoisia tavoitteita kuin päästä niin lähelle natiivin kielitasoa, kuin mahdollista. Niinkuin minulla japanin suhteen.

No, tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa. Kirjoitan varmasti uuden vastaavan jutun puolen vuoden päästä, kun on vaihto-opiskelu loppuvaiheilla. Innolla sitä odotellessa! :)

Kuulumisia kesälomalta

Moikka!

Mulla alkoi vihdoin kesäloma viimeisen kokeen jälkeen maanantaina ja ajattelin vähän kirjoitella yleisiä kuulumisia ja fiiliksiä ylös, kun en ole taas pitkään aikaan ehtinyt kirjoittaa tänne blogiin mitään. Koeviikko oli rankka, mutta siitä huolimatta tuntuu, että saatan jopa päästä kaikki kurssit läpi. :D Rakennustekniikan kurssit olivat kaikkein haastavimpia, luonnollisesti, koska materiaalia oli paljon ja se kaikki oli japaniksi. Olen varmaan tehnyt ennätyksen Google Translaterin käytössä tänä lukuvuonna (japanista englanniksi toimii hyvin, kunhan ei luota lauseiden käännöksiin, yksittäiset sanat onnistuu). Myös japanin kielikurssien koe oli kuitenkin vaikea, koska siihen piti kerrata koko Minna no nihongo Chukyu 1- tekstikirja läpi, minkä harpoimme tunneilla neljässä kuukaudessa. Kahden kuukauden kesäloma tuntuu nyt siis hyvinkin ansaitulta ja täällä jatkuu koulu tosiaan lokakuun alusta.

Niin ja koska postaus näyttää tylsätä ilman kuvia, ripottelen tänne vähän satunnaisia kuvia arkistoista, mitä on tullut otettua lähiaikoina. :)

Koeviikon tuskailuja, piti sortua tällaiseen lunttilappuun, että muisti kaikki termit englanniksi (saatiin siis tehdä sivun pituinen lappu kokeeseen)

Tässä esimerkki koeviikon lounaasta, kun hyppytunnit meni opiskellessa opiskeluluokassa. Oli hyvät sushit kahdella ja puolella eurolla yliopiston kaupasta, ja ilman matchalattea en olisi selviytynyt ekasta lukukaudesta :D

Aloitin ensin kirjoittamaan japanin kielestä ja siitä, kuinka olen edistynyt ja mitä ajattelen täällä asumisen vaikuttaneen siihen, mutta siitä riittikin juttua niin paljon, että päätin jakaa sen ihan omaan postaukseensa. Sen sijaan kirjoitetaan vaikka vähän säästä.

Täällä ollaan tosiaan keskikesässä, siinä kamalassa ajanjaksossa josta japanilaiset ovat varoitelleet jo huhtikuusta asti ja jota odotin hieman kauhulla. Sanotaan nyt vaikka, että kyllä täällä on kuuma ja kosteaa, ja minunlaiselleni ihmiselle, joka ei Suomessa yleensä juurikaan hikoile, on tämä jatkuva kosteana oleminen ja naaman pyyhkiminen vähän ärsyttävää. :D Tässä lähiaikoina on ollut poikkeuksetta 33 astetta lämmintä päivisin ja öisinkin se tippuu enää 28 asteeseen. Olenko kuitenkaan pyörtynyt nestehukkaan, kuollut auringonpistokseen tai kokenut edes pahaa ihon palamista. No en. Loppuun asti kävelin päivittäin ylämäkeen kouluun ja takaisin sen puolitoista kilsaa, enkä sortunut bussiin edes aurinkoisimpina päivinä. Joka päivä olin hiestä märkä koululle päästyäni, niin kuin olen ollut toukokuusta saakka. Kun sen ottaa kuitenkin hyvänä liikuntana ja pitää vesipullon, aurinkovarjon ja viuhkan visusti mukana, pärjää aivan mainiosti. Niin, ja kotiin paluu tapahtuu mukavasti alamäkeen, mikä helpottaa asiaa kummasti yleensä siihen päivän kuumimpaan aikaan. Kotona meillä onkin sitten melkein aina ilmastointilaite päällä, joka on kyllä aivan korvaamaton laite jokaisessa japanilaisessa asunnossa. Voin siis sanoa, että olen edelleen ehdottomasti nauttinut säästä ja siitä, että on oikeasti lämmin jo kolmatta kuukautta putkeen ja lehtiä saa katsella puissa vielä pitkän aikaa. :)

Iittalan hylly bongattu paikallisesta tavaratalosta!

Masan mummu asuu maalla, ja lähetti meille laatikollisen japanilaisia persikoita, jotka olivat tuollaisia ison omenan kokoisia

Vähän epämukavampi asia kesässä on, että täällä on nyt myös uusi ötökkäseason käynnissä, ja kääntäessäni tuon ötökän nimen suomeksi, se on ilmeisesti laulukaskas (japaniksi "semi" セミ). Pitävät aivan älytöntä sirinää, varsinkin kun me asumme puiston vieressä ja yliopistokin on käytännössä vuorella keskellä kasvillisuutta. Ovat myös aivan älyttömän kokoisia ja muutaman kerran olen saanut hepulikohtauksen keskellä tietä, kun ovat yhtäkkiä lentäneet kohti. Myös hämähäkkikammon on joutunut aika tehokkaasti lykkäämään sivummalle, kun kämppään on tullut varmaan jo tusina hämähäkkiä, joita olen sitten joutunut yksinollessani täällä jotenkin hävittämään (olen todennut, että ne vaanivat jossain siihen asti, että poikaystävä ei ole kotona ja hyökkäävät sitten).

Tämmöisiä ihanuuksia ovat siis laulukaskaat, kuva on täältä

 

Ja tämä puisto/pyhäikköalue on n. 30 metrin kävelymatkan päässä meidän kotiovelta :D

Mitäs sitten? Niin, no olen nyt tässä kuussa tulossa Suomeen viikoksi ja siitä on suoraan sanottuna vähän ristiriitaiset fiilikset. Toki on todella ihanaa nähdä perhettä ja kavereita pitkästä aikaa (ja Fazerin sinisen varastotkin loppui viime viikolla, joten aikakin tulla ostamaan lisää), mutta hiukan odotan jännityksellä sitä, millainen vastakulttuurishokki tulee Suomessa vastaan. Olen jotenkin niin tottunut ympäristööni täällä, japanilaiseen ruokaan (josta kylläkin olen nauttinut alusta asti), siihen että ihmisiä on paljon ja ylipäänsä kaikkialla on kaikkea paljon, kumarran pienesti anteeksipyytäessä törmätessäni johonkin juna-asemalla täysin luonnostaan ja jopa vääränpuoliseen liikenteeseen on ruvennut vihdoin tottua. Mielenkiinnolla siis odotan, miltä tuntuu palata hetkeksi Suomeen ja sitten takaisin Japaniin ja millaisia tunteita se herättää. Voin kuitenkin täysin rehellisesti sanoa, että tunnen täällä oloni täysin normaaliksi ja mukavaksi, mihin tietenkin vaikuttaa varmaan sekin, että elän onnellisesti ja turvallisesti poikaystäväni kanssa. Missään vaiheessa ei ole siis tullut sellaista "en kestä enää, haluan takaisin Suomeen" tai "Suomi on ainut oikea paikka minulle" oloa. Ja se on tietysti todella hyvä asia, kun seurustelee japanilaisen kanssa, ja kun mietitään, että missä sitä voisi kuvitella asuvansa tulevaisuudessa. Jos verrataan muihin vaihto-opiskelijakavereihini, monet sanovat että ovat tyytyväisiä saadessaan palata omaan maahansa, ja että heille kulttuurishokki alussa oli todella paha. Itse en ole kokenut lähes minkäänmoista kulttuurishokkia, mikä on jopa vähän kummastuttanut minua itseänikin.

Oltiin yhtenä viikonloppuna Kyotossa josta myöhemmin lisää kuvia! ^^

Masa oli ettinyt jonkun ihan älyttömän hyvän jälkkäripaikan Koben keskustasta, johon vei mut synttäriviikonloppuna! :) Oli muuten parasta browniekakkua ikinä!

Vaihto-opiskelijoista puheen ollen, lähes kaikki palaavat nyt kotiin jo puolen vuoden jälkeen ja vain murto-osa jää koko vuodeksi, mikä on aiheuttanut haikeutta kesäloman alkamisesta huolimatta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että lähes kaikki kaverini ja varsinkin japanin kielen kurssiltani todellakin lähes jokainen lähtee jo nyt takaisin. En yleensäkään tykkää hyvästeistä ja tässä on muutamien kanssa tullut jo aika läheiseksikin, kun on jakanut samat kokemuksen ja samat kömmähdykset yhdessä monen kuukauden ajalta. Toki syksyllä tulee uudet vaihto-opiskelijat, ja en minä sitä pelkää ettenkö kavereita saisi, mutta on se tietty haikeaa nähdä kaikkien palaavan kotiin.

Kerran kaveri pyysi mua malliksi johonkin sporttivaatekuvauksiin (blondit on täällä aika vähissä), joten tämmöisellä porukalla siellä yhtenä sunnuntaina :D

Viime tiistain vaihtari-japanilais ilta izakayassa, eli paikallisessa baari/ravintolassa! :D

Mulla oli näköjään niin kiire ottaa ruokaa, etten edes ehtinyt poseeraamaan valokuvaan... :D

Sama ilta päättyi baarin kattoterassille Koben keskustassa! :)

Loppu jäi vähän haikeaksi, mutta tämä kuulumispostaus on jo venynyt sen verran pitkäksi, että kai se on aika vihdoin lopettaa. Ja nyt kesälomalla toivon, että jää muutenkin vähän enemmän aikaa kirjoitella ja ladata kuvia läppärille. Minä painun nyt vielä hetkeksi ennen nukkumaan menoa lukemaan englanninkielistä Harry Potteria, jotka ostin Kindleen ja jotka aijon vihdoin saada aikaiseksi luettua läpi! Siis seuraavaan kertaan! :)