Uusi lukukausi ja uudet haasteet

Heippa!

En ole pitkään aikaan taas kirjoittanut tänne blogiin mitään, mutta tänään olikin aikaa istua alas ja kirjoittaa vähän fiiliksiä ylös. Täällä alkoi siis toinen lukukausi lokakuun alussa ja nyt kun on muutama viikko ollut taas koulua, niin tuntui, että kirjoitettavaa voisi riittää.

Tänä lukukautena en ottanut niin montaa japanin kurssia, kuin viimeksi, mutta rakennustekniikan kursseja on nyt neljä, joissa onkin ihan tarpeeksi tekemistä ja tietysti stressi läpipääsystä on alkanut jo nyt. On minulla japaniakin edelleen viisi tuntia viikossa, mutta jätin tällä kertaa omat kuuntelu- ja puhekurssit pois, kun tuntui ettei niillä oppinut ihan niin hirveästi muihin tunteihin verrattuna. Olen tällä kertaa siis toiseksi vaikeimmalla japanin tasolla, eli ylemmän keskitason kursseilla (täällä sanotaan Upper Intermediate tai japaniksi 中上級). Näillä kursseilla on alettu sellaisten jokapäiväisten aiheiden lisäksi käydä jo vaikeampia ja tieteellisempiä tekstejä läpi ja sanastoa on opeteltavana ihan hirveät määrät. Keskustelussa pyritään siihen, että osaisi monipuolisesti ilmaista omia mielipiteitään erilaisista aiheista ja osoittaa myös empatiaa ynnä muita tunteita vastapuolelle. No sehän kuulostaa oikein hienolta, ja tuntuu, että olen jo nyt oppinut ihan hirveästi näillä tunneilla. Näillä tunneilla on jostain syystä myös ihan hirveästi opiskelijoita, ja myös japanin taso vaihtelee tosi paljon. Välillä se hiukan lannistaa, kun tajuaa ettei nyt tajunnut mitään, vaikkei se ei muille tunnu olevan ollenkaan vaikeaa (ainakaan joillekin mikä tietysti tuntuu, että ei kenellekään). Olen kuitenkin ottanut asenteekseni sen, että ainakin itse opin tunneilla todella paljon, kun en valmiiksi ymmärrä kaikkea, ja että se on minulle vain hyvä asia.

Se, että oppii paljon, ei kuitenkaan tule ihan ilmaiseksi. Kotitehtäviä, esseekirjoitusta ja sanakokeita on usein ja kotona saa puurtaa joka päivä koulun jälkeen. Puhumattakaan siitä, että rakennustekniikan kursseilta täytyy myös kääntää sanastoa ja tärkeitä pointteja. Rakennustekniikasta minulla on nyt infrasuunnitteluun, konfliktien- ja riskihallintaan, maisemasuunnitteluun ja ohjelmointiin liittyviä kursseja ja aiheet vaihtelevat Japanin infrahistoriasta tietokoneohjelmilla laskemiseen. Tällä kertaa harmaita hiuksia on aiheuttanut hiukan se, että jostain syystä professorit ovat ottaneet tavaksi kysellä minulta kesken tunnin kysymyksiä japaniksi luokan edessä, kun viime lukukaudella kaikki antoivat suurimmaksi osaksi minun olla ihan näkymätön (mistä pidin huomattavasti enemmän). Monta kertaa on ollut sellaisia tilanteita, että olisi tehnyt mieli kaivaa kuoppa luokan lattiaan ja mennä sinne makaamaan loppuelämäksi, kun nolotti niin paljon sönköttää jotain kaikkien niiden japanilaisten luokkakavereiden edessä. Noh, olen päättänyt tottua tähän tunteeseen ja olla välittämättä siitä, että en ehkä yhtäkkiä osaa japaniksi selostaa, millaista infrarakentamisen kehitys on ollut Suomessa.

Tiivistettynä on siis saanut pistää itsensä ihan kunnolla mukavuusalueen ulkopuolelle, vaikka se alue on täällä ollessa jo muutenkin levinnyt hurjasti. Välillä kuitenkin tuntuu raskaalta ja toivoisi, että olisi edes se yksi englanninkielinen luento kaikkien niiden japaninkielisten luentojen joukossa, joilla ymmärrysprosentti on todellakin melko vaihteleva.

Noh, jos siirryttäisiin koulusta vaikka muihin aiheisiin. Luin juuri uutisista, että Suomessa on saatu tai tullaan saamaan ensilumet jo tällä viikolla, ja jotenkin se tuntuu aivan uskomattomalta ajatukselta, kun täällä ollaan vielä 20:ssä asteessa. Enkä todellakaan valita, päinvastoin. Täälläkin ovat kyllä illat ja aamut alkaneet viilentyä ja jopa jotkut lehdetkin ovat alkaneet jo vaihtaa väriään. Paras ruska-aika on kuitenkin vielä tuloillaan, jolloin olen suunnitellut lähteväni ainakin Kyotoon katsomaan kuuluisia ruskanäkymiä. Voi olla, että aika osuu juuri sopivasti siihen, kun vanhemmat tulevat käymään täällä marraskuun puolenvälin jälkeen!

"Kermakalja" Kolmessa luudanvarressa :D

Poikaystävän kanssa ollaan myös suunniteltu taas uusia reissuja, tällä kertaa kuitenkin vähän lähemmäs Kobea. Olisi tarkoitus lähteä ainakin Mie prefektruuriin pyörimään ja syömään sen alueen herkkua, eli "ise ebiä" (伊勢海老), mikä on jonkin sortin hummeri. Myös Kanazawa ja poikaystävän kotikaupunki Mino (Osakan läheisyydessä) ovat reissulistalla. Minulla onkin vielä Hokkaidon reissunkin kuvat julkaisematta tänne blogiin, mutta kyllä nekin löytävät tänne tiensä toivottavasti pian.

Tämän lisäksi kävimme viime viikolla Osakan Universal Studiossa, jossa olen ollut perheeni kanssa ehkä 8 vuotta takaperin. Paikka oli edelleen aivan uskomaton ja sijoittuu tällä hetkellä ilmeisesti 3. sijalle maailman parhaista huvipuistoista. Nostalgiaa herätti vanhat laitteet ja alueet, jotka muistuivat mieleen vielä viime kerrasta, mutta uutta oli tullut myös aivan hirveästi lisää. Ehkä paikan huikein uudistus on Harry Potter- maailma, joka oli todellakin tällaiselle Harry Potter-fanille unelmien täyttymys. :D Tämän postauksen kuvatkin ovat sieltä, ja lahjakkaasti unohdin kuvata kaiken muun huvipuistossa, mikä toisaalta tarkoittaa sitä, että oli niin hauska päivä että jopa valokuvaaminen kerrankin unohtui.

Halloweenin alla siellä oli myös ihan erikoisena lisänä "horror night"- niminen teema, mikä tarkoitti sitä, että tietyt laitteet tai show:t muutettiin kauhuteemallisiksi kello kuuden jälkeen. Kuuden jälkeen myös kaikkialla puistossa alkoi ilmestyä zombeja riehumaan kaduilla (jotka olivat tietysti erittäin taitavasti "ehostettuja" näyttelijöitä), ja tunnelma muuttuikin melkoisen kaoottiseksi, kun ihmiset kirkuivat ja tuuppivat toisiaan. Meillä oli päivän päätteeksi edessä matka Osakasta Kobeen, ja seuraavana päivänä aikainen kouluaamu, joten ehdimme vain yhteen kauhujuttuun, mutta tajusin jo siitä, että en olisi kyllä muihin enää mennytkään. Olen aina ollut sitä mieltä, että japanilaisten käsitys kauhusta ja siitä, minkä ikäisille se on sopivaa, on hyvin erilainen länsimaihin verrattuna. Tästä kertoo sekin, että lastenohjelmissa esiintyy kaiken maailman monstereita ja demoneita, joita Suomen televisiosta ei ikinä saisi näyttää. No, kyseinen show oli "Sadako" teemalla, jonka jotkut saattavat ehkä tunnistaa kuuluisasta japanilaisesta kauhuelokuvasta The Ring. Ja tämä oli tosiaan matalimmalla kauhutasolla merkitty aktiviteetti, joka oli sallittu kaikenikäisille. Itse pidin silmäni suurimmaksi osaksi kiinni, koska show oli todellakin aivan karmiva (ja olisin menettänyt yöuneni varmasti pidemmäksi ajaksi, kuin mitä nyt).

Mutta joo, eiköhän tässä olisi varmaan suurimmat päivitykset kuulumisista tältä kerralta. Yritän seuraavaksi saada ladattua ne kaikki Hokkaidokuvat tänne ja sitten olen myös suunnitellut kirjoittavani vähän enemmän siitä, miten täällä ollessa japanilaiset oikeasti suhtautuvat ulkomaalaisiin. Mutta tältä erää menen nyt tekemään illalliseksi okonomiyakeja ja ehkä hiukan opiskelemaan kanjeja ennen huomista koulupäivää.